27. joulukuuta 2017

Kurjet-joukkueen retki

Yhdessä metsään, Suomi 100 13.-15.10.2017 Valkijärvellä


Kuvassa maisemaa Vitavuorelta.
Kurjet seikkailijajoukkueen kämppäretki oli 13.-15.10. 2017 ja teemana oli luonnossa liikkuminen. Lisäksi suoritimme luonnontuntija-taitomerkin.










Perjantai 13.10.

Perjantai-iltana paistoimme lettuja ja vaahtokarkkeja. 
Saavuimme myöhään illalla kämpälle omilla kyydeillä. Veimme rinkat sisälle ja palattiin takaisin hakemaan muuta tavaraa. Sitten söimme iltapalaksi leipää ja karjalanpiirakoita. 

Jälkiruokaa teimme ulkona nuotiolla (lettuja ja vaahtokarkkia). Sitten teimme iltatoimet. Asetuimme taloksi ja kuuntelimme iltasadun. Sitten nukahdimme.

Lauantai 14.10.

Vitavuorella teimme härkisooppaheijaa.
Heräsimme klo.8.00. Kävimme pesemässä hampaat ja vessassa. Söimme aamupalaksi pussipuuroa ja leipää. Tutustuimme sieniin ja teimme hienon julisteen. Sen jälkeen pakkasimme tavarat ja lähdimme Vitavuorelle. Vitavuorella valmistimme trangialla härkisooppaheijaa. Kylmissämme vaelsimme takaisin Valkijärvelle, jossa joimme kaakaota.

Päivämehun jälkeen tutustuimme Johannan johdolla kivilajeihin. Sitten pelasimme Lauran kanssa marja-aiheista muistipeliä. Sen jälkeen me lapset leikimme vapaa-ajalla peiliä.
Laura veti meille taas tietovisailua tällä kertaa kukista ja kasveista. Meidän piti yhdistää teksti oikeaan kuvaan. Eikä ohjelma loppunut siihenkään. Kun olimme taas hulinoineet kerrossängyissä, oli aika puhua sienistä ja hyönteisistä.

Linnea lähetti yksi kerrallaan taskulampun kanssa pimeään metsään. Siellä oli kysymyksiä 1-8. Radan suunnan näyttivät puuhun ripustetut heijastimet. He, jotka eivät olleet kiertämässä rasteja, pysyivät turvallisesti sisällä ja tekivät hyönteisistä taulukkoa. Siitäkin tuli hieno. Sen jälkeen jatkoimmemarjojen tunnistamista, tällä kertaa maun perusteella. Sokkona maistelimme marjoja, jotka olivat hyviä. Maistelimme esimerkiksi puolukkaa, vadelmaa, mustikkaa, mustaherukkaa ja tyrnimarjaa. Sitten söimme tortillaa iltapalaksi. Teimme iltatoimet. Salla, Ottilia ja Hannah menivät Lauran kanssa erätoveriin nukkumaan (siis ulos). Loput jäivät sisälle. Linnea lähetti yksi kerrallaan taskulampun kanssa pimeään metsään. Siellä oli kysymyksiä 1-8. Radan suunnan näyttivät puuhun ripustetut heijastimet. He, jotka eivät olleet kiertämässä rasteja, pysyivät turvallisesti sisällä ja tekivät hyönteisistä taulukkoa. Siitäkin tuli hieno. Sen jälkeen jatkoimmemarjojen tunnistamista, tällä kertaa maun perusteella. Sokkona maistelimme marjoja, jotka olivat hyviä. Maistelimme esimerkiksi puolukkaa, vadelmaa, mustikkaa, mustaherukkaa ja tyrnimarjaa. Sitten söimme tortillaa iltapalaksi. Teimme iltatoimet. Salla, Ottilia ja Hannah menivät Lauran kanssa erätoveriin nukkumaan (siis ulos). Loput jäivät sisälle.


Teimme kololle julisteen sienistä ja hyönteisistä.



Tutustuimme erilaisiin kivilajeihin sekä siihen, miten ja missä ne syntyvät.


Lauantain ja sunnuntain välisen yön osa nukkui erätoverissa, joka rakennetaan kolmen tukipuun väliin. Vaikka yö olikin kylmä, seikkailijat ja Laura olivat pukeutuneet hyvin. Ohessa Sallan piirtämä kuva, joka löytyy myös joukkueemme päiväkirjasta.









Sunnuntai 15.10.

Aamulla aamutoimien jälkeen alkoi kova pakkaaminen. Aamupalaksi oli brunssinomaiseen tyyliin mysliä jogurtin kera. Kun olimme pakanneet, lähdimme purkamaan erätoveria. Sen jälkeen kirjoitimme Valkijärven kämpän kirjaan suunnilleen tämän saman tekstin. Putsasimme matot ja sitten olikin aika lähteä. Saimme vielä taitomerkit (luonnontuntija). Lähdimme kotiin.

- Kurjet


HP:n ”Sankarimatka”-seikkailijakilpailut 28.10.2017


Tapasimme lauantaina vähän ennen kahdeksaa Sampolan pysäkillä. Matkustimme bussilla Hervantaan, jossa kisat järjestettiin. Kävimme ilmoittautumassa ja söimme vähän eväitä. Kisa alkoi kätevyysrastilla, jossa oli tehtävänä rakentaa taukotuoli. Se oli vähän vaikeaa. Sitten lähdimme kiertämään Suolijärveä. Toisella rastilla tehtiin risottoa,jonka ruokakriitikko arvosteli. Samalla rastilla piti rakentaa myösonnennoppia. Sitten jatkoimme kävelyä.


Seuraavilla rasteilla oli solmuja, suunnistusta, liputuspäiviä ja lintujen tunnistusta. Yhdellä rastilla oli ohjelmassa askartelua sateessa: yritimme tehdä sankariviitan ja otimme hienon valokuvan.

EA-rastilla yritettiin herätellä tajutonta potilasta ja tyrehdyttää nenäverenvuoto. ”Osu”-rastilla ammuttiin tennispalloja hulavanteen läpi. Kisan viimeisellä rastilla laitettiin merkkejä partiopaitaan oikeille paikoilleen.

Kisan loputtua söimme makaronilaatikkoa ja lähdimme kotiin. Päivä oli kylmä ja sateinen, luntakin oli paljon, mutta hienosti me jaksettiin! :)


- Kurjet

23. marraskuuta 2017

Ryhmäesittely

Perhoset



Perhoset-lauma on tosi kikattava ja kiva lauma ja olemme aika söpöjä. Leikimme usein Luuta-Hildaa ja muutenkin leikimme paljon. Tykkäämme suorittaa merkkejä laumailloissa ja retkillä. Perhoset ottavat sienipallista hymyä. Opimme innolla uusia asioita ja teemme ruokaa itse. Perhoset eivät tykkää sotkea. Menemme ulos vaikka sataisi vettä tai lunta, pakkanenkaan ei haittaa. Suojelemme luontoa ja tykkäämme perhosista, koska olemme perhosia.

Perhosiin kuuluvat Armi, Eeva, Elli, Hertta, Kaisla, Leena, Malla, Miia, Silja, Veera ja Vilppu sekä Akelat Alisa ja Minna.

Moro Tampere!

Perhosten päiväretki Moro 30.9.2017


Päiväretkemme alkoi kirkolla lauantaiaamuna. Ensin yhdistelimme nimiä ja kuvia Suomen, Pirkanmaan ja Tampereen tunnuksista. Sen jälkeen väritimme vaakunoita. Rupesimme valmistamaan lounasta. Söimme ooppis-lounaan. Lähdimme kirkolta bussipysäkille ja matkustimme keskustaan bussilla. Ensimmäinen kohde oli Keskustori. Sitten kävelimme Tallipihalle ja siellä oli käsityöläismessut. Kaikkein parasta koko retkellä oli se kun saimme ostaa suklaata. Kävelimme Väinö Linnan aukiolle ja askartelimme Suomi-teemaisia kukkia ja lopuksi veimme kukat kasvihuoneeseen ja jatkoimme kävelyä kirkolle. Tultuamme takaisin kirkolle söimme välipalaa. Ihan lopuksi askartelimme Suomi-julisteen, johon piirsimme Suomen kartan ja aiemmin oppimamme vaakunat ja tunnukset. Suunnittelimme lopuksi Perhosten omaa vaakunaa. Sitten kaikki lähtivät kotiin.





- Perhoset

Vaeltamassa Vajosuolla

Johtajien Ruskavaellus Kurjenrahkan kansallispuistossa 23.-24.9.2017


Ajatus ruskavaelluksesta lähti jo viimetalvisella johtajien kämppäretkellä. Mietittiin, että olisi mukava taas päästä vaeltamaan ihan vain johtajien kesken. Aluksi vaellusta suunniteltiin Lappiin, koska pohjoisessa asustellessani olin jo pitkään halunnut haastaa itseäni viikon vaelluksella erämaassa. Lopulta niin rankka reissu ei ottanut tuulta alleen, vaan päädyimme ihailemaan vastaavia suomaisemia Tampereen lähialueilta. Sopiva reitti löytyi Kurjenrahkan kansallispuistosta Varsinais-Suomesta, missä Vajosuon Vaellus yhdistettynä Savojärven kierrokseen muodostivat mukavan vajaan 30km lenkin. Reitti kulkee Kurjenrahkan ja Vajosuon keidassoiden ympäri.

Ida ja Laura lähtivät matkaan aikaisin lauantaiaamuna, koska ajomatkaa Kurjenrahkan kansallispuistoon on Tampereelta noin 150 km. Karkkien ja Google Mapsin avustuksella tytöt pääsivät Pöytyälle ja nappasivat minut mukaan bussipysäkiltä. Viimeiset kilometrit taitettiin soratiellä Pukkipalon parkkikselle, josta olimme suunnitelleet aloittavamme haikkimme. Tarvikkeiden ja veden tasajaon suoritettuamme lähdimme talsimaan kohti Savojärveä.

Savojärvelle päästyämme aamun usva ja koleus olivat jo haihtuneet ja ihailimme järven aurinkoisia rantoja - melkein teki mieli mennä uimaan! Savojärven kierroksella riitti ihmisiä, ja olihan siellä muutamia partiolaisiakin sekä kokonainen motoristiyhdistys päiväretkellään. Pian oli jo nälkä, ja nautimme nameja papu-kasvistortilloja järven rannalla ohikulkijoiden ihmetellessä. Pikakahvi ja Fazerin suklaalakut eivät ole ikinä maistuneet niin hyviltä!

Tauolla matkan varrella.

Pian saavuimme Kurjenrahkan luontokeskukselle, jossa opimme uutta näillä soilla suurissa parvissa elelevistä kurjista. Niitä odotimme viikonlopun aikana näkevämme - vaellus oli vielä ajoitettu kurkien syysmuuton aikoihin - mutta pettymykseksemme ei kurjista näkynyt eikä kuulunut vilaustakaan. Seuraava nähtävyys matkan varrella oli Kuhankuono, seitsemän varsinaissuomalaisen kunnan (Aura, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Pöytyä, Rusko ja Turku) yhteinen rajakivi, jolla tietysti poseerattiin.

Luontokeskukselta löytyi reissun ainoaksi jäänyt kurki.
Siinä se Kuhankuono nyt on.

Kuhankuonolta etelään käännyttyämme ihmiset kaikkosivat ja tuntui, että vaellus todella vasta pääsi käyntiin. Hetken kuluttua ohitimme kyltin, jossa varoitettiin huonokuntoisista pitkospuista. Päätimme silti jatkaa matkaa suunnitelman mukaan. Olivathan ne pitkospuut huonossa kunnossa sitten kaikilla tulevilla suo-osuuksilla, mutta vaelluskengillä pääsimme onneksi taiteilemaan soiden yli kuivin jaloin. Matkalla saimme ihailla silmänkantamattomiin jatkuvia suoaukeita, nousimme luontotorniin, keräilimme sieniä ja evästelimme. Törmäsimme iltapäivän aikana myös autolastilliseen bilehenkisiä vaihto-opiskelijoita, jotka eivät uskoneet antamiamme reittiohjeita.

Illan hämärtyessä pääsimme viimein yöpymispaikallemme Vajosuon etelälaidalle. Paikka oli jaettu kahteen osaan: laavuun ja nuotiopaikkaan suon laidalla sekä katokseen ja nuotiopaikkaan ylempänä rinteessä. Valitsimme laavun, vaikka huussi ja polttopuut olivatkin toisella paikalla, ja pystytimme telttamme sen lähistölle. Iltaruuaksi Laura kokkasi bravuuriaan linssikeittoa, ja jälkkäriksi oli suklaabanaaneja Idan toiveesta. Jossain vaiheessa pimeydestä paikalle ilmestyi eräs vaihtaripoikaporukka ja myöhemmin myös kohtaamamme bileporukka, jotka molemmat vetäytyivät toiselle paikalle juhlimaan. Ihan hyvä, meillä alkoikin jo väsy painaa.

Kurjenrahkan laitamilla.

Aamulla heräsimme keskelle usvaista suota ja hiippailimme huussiin taivasalla nukkuvan vaihtarijengin ohi (voi apua, oli niin koleakin!). Hitaan lähdön jälkeen ehdimme vielä läheiselle luontotornille ihailemaan viimeisiä usvan rippeitä. Aamusta ylitimme viimeiset suokaistaleet, joiden jäätyä taakse reitti Vajosuon länsipuolella kulki pettymykseksemme pääasiassa talousmetsissä, pellonlaidassa tai teillä. Lähestyessämme Pukkipaloa kaunis kallioinen mäntymetsä alkoi kuitenkin yleistyä. Takaniitunvuorella kokkailimme päiväretkeilijöiden keskellä lounaaksi soija-nuudeliwokkia. Aivan vaelluksen loppumetreillä pääsimme myös huiputtamaan Nousiaisten korkeimman kohdan Huhtaniitunmäen (101 m). Loppusuoralla törmäsimme vielä mieheen, joka ihmetteli, miksi ollaan Tampereelta tultu näin kauas asti fiilailemaan soita, kun Tampereen pohjoispuolelta (?) löytyy vielä suurempia ja koskemattomampia soita. Vai niin, no nehän pitää sitten käydä tsekkaamassa toiste.

Olipa huikean hauska reissu taas pitkästä aikaa. Kiitos haikkiseuralle, joka myös ihanasti auttoi järjestelyissä. Ensi vuonna sitten päästään vaeltelemaan sinne Lapinkin maisemiin!

Takaisin Pukkipalossa.

 - Heidi

VaeltajaSpa

Samoaja−vaeltajasiirtymä 10.9.2017


Vietimme samoaja−vaeltajasiirtymää rentoutumalla ja virkistäytymällä sunnuntaisena syys-iltana. Alkuun valmistimme hiusnaamiot ja kasvokuorinnat elintarvikkeista. Hiusnaamiosta tuli yksinkertainen avokadoon pohjautuva tahna ja kasvonaamiosta sekoitelma kaikesta kahvin ja sitruunan väliltä. Sitten siirryimme saunomaan ja testaamaan uusia tekemiämme tuotteita. Seurauksena oli naurua ja sotkua. Lopputuloksena saatu pehmeä iho ja avokadoiset hiukset saivat meidät vakuuttuneeksi siitä, että ainakin kasvokuorinta oli todella onnistunut kokeilu. Peseytymisen ja pukeutumisen jälkeen paistoimme kasoittain lättyjä. Lättyjen päälle oli runsaasti suolaista ja makeaa täytettä. Herkuttelimme ja nauroimme monta tuntia mahat kipeinä. Jälkeenpäin oli kyllä rentoutunut ja virkistynyt olo. Näillä eväillä siirtyisin vaikka joka vuonna vaeltajiin, mikäli se olisi mahdollista.

- Alisa

6. marraskuuta 2017

Ryhmäesittelyt

Kuukkelit


Olemme aktiivisen epäaktiivinen samoajavartio ja lippukuntamme ainoa. Vartioon kuuluu kolme samoajaa, jotka kaikki ovat myös tarpojavartioiden johtajia. Vartion kuuluu myös yksi vaeltaja, joka toimii vartiossamme eräänlaisena johtajana.

Suurin osa meistä on harrastanut partiota melkein koko elämänsä ajan ja intoa riittää vielä. Kokouksia pääsääntöisesti pidämme tiistaisin ennen tarpojakokouksen alkua.

Ruoka on keskeinen osa meidän kokouksia ja tykkäämme keskustella joka päiväisistä elämäämme ja yhteiskuntaamme liittyvistä kriittisistä aiheista. Toisin sanoen ratkomme lukioelämän ongelmia ja kevennämme läksyjen tuomaa taakkaa.

- Kuukkelit

8. lokakuuta 2017

Ryhmäesittely

Kurjet



Kivat
Urheat
Riehakkaat
Joustavat
Erinomaiset
Tärkeät











Keitä ne on? Ne on KURJET!

Olemme seikkailijajoukkue Kurjet. Partiokokouksiin on kiva tulla ja mielestämme parasta partiossa on kaverit ja retkeily.

Partiomuistoja on meille kertynyt jo paljon, ja parhaita ovat olleet lippukunnan kesäleiri, siirtymä seikkailijoihin, partioparaati ja reissu Särkänniemeen sekä Suurjuhla. Retkelle pakkaamme aina mukaan ensiapuvälineet, säänmukaiset varusteet, ruokailuvälineet ja juomapullon. Lempiruokiamme partiossa ovat ooppaheija, nakkikeitto, paksukaiset ja suklaabanaanit. Odotamme tältä partiosyksyltä joukkueen retkeä, tapahtumia ja seikkailijakisoja.

Joukkueeseemme kuuluu seikkailijat Rauha, Maija, Salla, Ottilia, Hilda, Aino ja Mimosa sekä sammot Laura, Linnea, Anna ja Johanna. Kokoonnumme maanantaisin klo 17.45-19.15.

- Kurjet

Kasukka-johtajakoulutus 2017

Osa 1: tiistai 15.8.


Tiistai-iltana Karhujen Ilmarinkadun kololle kokoontui parikymmentä kesän aikana levännyttä Kalevan Suuntatyttöjen ja Kalevan Karhujen johtajaa kouluttautumaan ja valmistautumaan alkavaan toimintakauteen.

Ilta aloitettiin perinteisellä Läpsy-leikillä, jossa kaikille jäi muistiin uusienkin ihmisten nimet.

Ensimmäisessä koulutusosuudessa keskustelimme haastavista tilanteista laumailloissa ja retkillä. Keskustelua oli vetämässä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Anne, joka on myös pitkän linjan partiolainen KaSuissa.

Antoisan keskustelun jälkeen tutustuimme Jonen johdolla turvallisuussuunnitelmaan, joka täytyy tehdä retkille ja leireille lähtiessä. Turvallisuussuunnitelma tehdään, jotta voidaan kartoittaa ennalta mahdolliset riskit retkellä ja miten ne hoidetaan, jos jotain sattuu.

Kun turvallisuussuunnitelman tekeminen oli käyty läpi, siirryimme partiotyöntekijä Paulan valmistamalle iltapalalle. Pulla hillolla saavutti suuren suosion.

Kahvin voimaannuttamana pääsimme sukeltamaan heraldiikan kiehtovaan maailmaan johon asiaan perehtynyt Jussi meidät johdatti. Heraldiikan perusteiden avulla jokainen on valmis suunnittelemaan itselleen oman vaakunan. Jussi heittikin ryhmille haasteen suunnitella oma vaakuna.


Seuraavana ohjelmassa oli taukojumppaa ulkona Alisan vetämänä. Ensimmäisenä leikkinä oli Suomi 100 -leikki, joka oli saavuttanut suuren suosion Kasujen kesäleirillä. Toisena leikkinä oli Herkku, jossa jahdattiin omaa herkkua ja ällöherkkua.

Viimeisenä osuutena perehdyimme ikäkausien erilaisiin merkkeihin − osa oli tutumpia ja toiset vähän oudompia. Ryhmien täytyi metsästää merkkejä kilpaa toisten ryhmien kanssa. Toisilla kilpailuhenki nousi pintaan ja se tuotti myös tulosta.

- Pirkko

Osa 2: tiistai 22.8.


Tapasimme Kalevan kirkolla kello 17 parinkymmenen innokkaan johtajan kesken. Lähdimme heti ulos, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä.

Aluksi leikimme vanhaa tuttua Lakana-nimileikkiä, jossa kaksi joukkuetta kisaa nimimuistissa ja nopeudessa. Kummastakin joukkueesta valitaan yksi lakanan taakse ja joukkueet yrittävät huutaa vastapuolella istuvan nimen, kun lakana tiputetaan alas. Nopeampi voittaa ja hävinnyt siirtyy voittajan puolelle.

Kun leikki oli leikitty ryhdyimme "tositoimiin"; istahdimme kuka minnekin nauttimaan auringosta ja kuuntelemaan, kun Iida puhui meille tiedottamisen tärkeydestä. Pääsimme ryhmissä laatimaan tiedotteita kuvitteellisia tapahtumia ajatellen. Aika hienojahan niistä tuli, kuvituksineen kaikkineen! Ja koska suurempia puutteitakaan ei löytynyt, voidaan olettaa tiedotuksen olevan kaikilla hyvin hanskassa alkavana syksynä.


Sitten alkoikin jo kahvihammasta kolottaa, joten siirryimme kirkon aulaan nauttimaan iltapalaa. Kiitos seurakunnan partiotyöntekijälle Paulalle, joka jaksoi taas ahertaa keittiön puolella! Iltapalan lomassa Paula kertoi meille siitä, miten Tuomiokirkkoseurakunta tukee lippukuntia niiden toiminnassa, miten tilavarauksia voi tehdä ja miten voidaan hyödyntää yhteistyötä partiotyöntekijän kanssa.

Rahastonhoitajamme Merja piti seuraavan puheenvuoron. Hän kertoi muun muassa siitä, miten rahahommat toimivat, mitä kannattaa muistaa, kun tekee hankintoja ryhmille, ja miten kulukorvauslomakkeen saa kätevimmin hoidettua. Merja sai myös vastata kiperiin kysymyksiin kuiteista ja kuluista.

Kaiken istumisen lomassa pieni taukojumppa tekee aina eetvarttia, joten Sirpa veti meille pienen parijumpan, joka vetreytti mukavasti. Sitten jakaannuimme kalustokoulutukseen. Karhut jäivät kunnostamaan trangioita ja me KaSut tutustuimme kalustoon ja opettelimme Pirkon johdolla kaluston varausjärjestelmän käyttöä.

Illan päätteeksi puhuimme vielä lisää siitä, miten mahdollisissa hankalissa tilanteissa voi ja kannattaa toimia, miten lasten erityispiirteitä voisi huomioida ja miten lapsia voisi kannustaa ilmaisemaan itseään sanallisesti.

Kaiken kaikkiaan aika toiminnantäyteinen ja monipuolinen koulutus, ei voi muuta sanoa! Näillä eväillä sitten kohti syksyn kokouksia ja uusia haasteita.

- Anna

Tarpoja−samoaja-siirtymä

 
Lippukunnan tarpoja−samoaja-siirtymäriitti pidettiin maanantaina 14.8. Trampolin Parkissa. Koko paikka oli meidän käytössä kauniina elokuisena iltana. Saimme siis hyppiä, pomppia, temppuilla ja pelata vapaasti. Ja mehän sen teimme hullun lailla hiki päässä. Mukana olivat uudet ja vanhat samoajat sekä luotsit.


Tervetuloa mukaan samoajavartio Kuukkeleiden toimintaan!

Metsä vahvistaa – Voimaannu luonnossa!

Kasukka ”vj-kurssit” 12.8.2017 Kangasalla

Neljä Kasukka-johtajaa ja partiotyöntekijämme lähtivät voimaantumaan luonnossa. Suuntasimme Haralan harjulle ja kiipesimme näköalatorniin ihastelemaan maisemia. Kaunista maisemaa katsellessamme nautimme mocktailit. Paikallista maisemaa ja luonnon kauneutta katselimme myös Valokuvaaja-leikin yhteydessä. Muutama geokätkökin etsittiin ennen, kuin asetuttiin nauttimaan piknik-lounasta luonnon helmassa.


Päivän ohjelma jatkui pienellä palvelutehtävällä Valkijärvellä. Puhtaat matot ovat myös takaisin kämpän lattialla.

Auto kohti Saarijärveä ja voimaantujat kohti seuraavia aktiviteetteja. Matkalla parkkipaikalta kämpälle keräsimme mustikoita, puna-apiloita ja koivunlehtiä. Ensimmäiseksi keitimme nuotiokahvit ja paistoimme kaltiaisia. Samalla valmistimme luonnon antimista kasvonaamiot ja jalkakylpysuolaa. Mittasimme osallistujien verenpaineenkin.

Asetuimme pareittain riippumattoihin makoilemaan. Haistelimme, maistelimme ja tunnustelimme yrttejä. Perillan raikas ja jopa hedelmäinen maku jäi tunnistamatta, johtunee varmastikin siitä, että on varsin uusi yrtti Suomessa. Seuraavaksi pääsimme testaamaan heittokättämme frisbee-golfin parissa. Kukaan ei onnistunut heittämään kiekkoa järveen, mutta puita yritettiin kaataa senkin edestä.

Saunan lämmettyä siirryimme saunaan joogaamaan ja kaunistautumaan luonnonkosmetiikalla. Puhtaina ja rentoutuneina nautimme herkullista päivällistä. Loimulohi lisukkeineen maistui ja köyhät ritarit mustikoiden ja kermavaahdon kera kruunasi olotilan.

Laitoimme tavarat paikoilleen ja suuntasimme kotiin metsän vahvistamina.


- Minna ja Sirpa

1. syyskuuta 2017

Suomi-seikkailua Saarijärvellä

Kalevan Suuntatyttöjen kesäleiri 25.-30.7.

Tiistai 25.7. Saapumispäivä

Kalevan Suuntatyttöjen "Suomi-seikkailu" -kesäleiri alkoi neljän seikkailijan ja viiden johtajan voimin. Lähdimme reippain mielin Kalevan kirkolta vanhempien kyydeillä kohti Kalevan Karhujen leirialuetta Kangasalan Saarijärvellä. Onneksi autoilla pääsi melkein perille asti, sillä se helpotti melkoisesti leirin huoltoa ja leiritavaroiden kuljetusta.

Maitokärryreippailun jälkeen nostimme lipun ja aloitimme leirin rakentamisen. Pystytimme kaksi Niger-telttaa ja rakentelimme rinkkatelineet ja tuuletuspuut. Ensimmäinen leiri-ilta kuluikin mukavasti Leirinrakentaja-taitomerkin parissa. Hiljaisuus laskeutui leirin ylle melko myöhään.


Keskiviikko 26.7. Vesipäivä

Keskiviikkona herättiin aikaisin ja syötiin aamupalaksi puuroa ja leipää. Aamupäivän ohjelmassa oli erilaisia vesiaktiviteetteja, kuten vaatteet päällä uintia ja melontaa järvellä. Menimme myös kanootinupotusta - se oli hauskaa! Pelissä oli tarkoituksena upottaa toisen joukkueen kanootti täyttämällä se vedellä. Kaikki kastuivat ja pääsivät uimaan.


Lounaaksi syötiin tex mex -lättyjä. Iltapäivällä suoritettiin Kansanperinne-taitomerkkiä. Jokainen oli piirtänyt sukupuun, joten aloitimme tutkimalla niitä ja keskustelemalla, mistä päin Suomea sukulaisemme olivat kotoisin ja minkälaiset ammatit olivat yleisiä 1900-luvulla. Askartelimme perinteiset tuohihelistimet kiiltävästä pahvista ja nikkaroimme myös suhistuspuut eli pärrät. Lisäksi valmistettiin vihdat, joita pääsimme myöhemmin testaamaan saunassa. Tutustuimme suomalaisiin sanontoihin ja kiersimme rastiradan, jossa oli tarinoita keijuista, peikoista ja muista satuolennoista.

Päivälliseksi valmistimme nuotiolla kaskinauriita, perunoita ja lohta. Ruoka oli todella hyvää. Illalla kävimme vielä saunassa. Iltaohjelmassa kuulimme tarinoita Kalevalasta ja teimme siihen liittyviä esityksiä. Maistelimme erilaisia makkaroita ja jälkkäriksi smorseja eli suklaa-vaahtokarkkikeksejä.

Torstai 27.7. Seikkailijapelipäivä

Aurinkoinen aamu alkoi herätyksellä, lipunnostolla ja aamupalalla. Kun aamupala oli syöty, aloimme valmistautua seikkailijapeliin eli sepeliin.


Kun rinkat oli pakattu, suuntasimme kohti Norojärveä. Matkalla oli luonnontuntemusvisa ja partio- ja lippukuntahistoriaristisanatehtävä. Norojärven laavulle saavuttuamme alkoi lounaan valmistus. Kolmessa trangiassa valmistui maittavaa italianpataa. Lounaan yhteydessä oli erilaisia tehtäviä karttamerkeistä. Kun lounas oli syöty ja karttamerkkitehtävät tehty, oli aika aloittaa paluumatka kohti Saarijärveä. Paluumatkalla oli vielä luvassa ongelmanratkaisua, ensiapua ja rinkkalautta. Kaikki tytöt selvisivät kuivin nahoin ja rinkoin ylityksestä.

Saarijärvelle palattumme alkoi varusteiden huolto ja saunan lämmitys. Samaan aikaan kirkolla sudenpennut valmistautuivat kesäleirille lähtöön.

Päivällisen jälkeen sudenpennut saapuivat Saarijärvelle. Ensin tutustuttiin leirialueeseen, käytiin sääntöjä läpi ja sen jälkeen aloitettiin teltanpystytys. Seikkailijat jatkoivat varusteiden huoltoa ja kävivät pikaisesti saunomassa.


Iltaohjelma oli perinteinen iltanuotio: lauluja, ryhmien esityksiä, huutoja, laululeikkejä ja tietenkin lätynpaistoa. Vatsat pullollaan lättyjä oli hyvä kömpiä telttaan ja makuupussiin nukkumaan.

Perjantai 28.7. Yhdessä metsään -päivä

Perjantaipäivä käynnistyi heräillen lipunnoston ja aamujumppailun merkeissä. Päivän teema ilmeni jo aamupalalla, kun kuulimme tarinan metsän eläimistä. Päivän teema oli siis "yhdessä metsään". Aamupäivä alkoi hauskoilla, metsäisillä leikeillä, joissa jokainen leiriläinen viimeistään heräsi. Menimme mm. huutojuoksua ja luontodominoa. Sen jälkeen kuulimme roskattomasta retkeilystä.

Päivemmällä, lounaan jälkeen lähdimme kävelyretkelle lähimaastoon. Matkalla laumat ja seikkailijavartio tutustuivat mm. metsätyyppeihin, metsään virkistyslähteenä, metsätyyppeihin ja metsäammatteihin. Auringonpaisteisen kävelyn jälkeen ruoka maistui kaikille hyvin. Päivällisen jälkeen leiriläiset pääsivät uimaan ja tekemään leirimerkkejä. Illalla laskimme lipun, jonka jälkeen oli ohjelmassa ryhmien esityksiä, leikkejä ja lauluja. Iltaohjelman jälkeen söimme iltapalan ja menimme iltapesuille ja nukkumaan hyvissä mielin monipuolisen päivän jäljiltä.

Perhosten videotervehdys ja ajatuksia metsästä:



Leppäkerttujen metsälaulu, taustalla metsän paras paikka:



Joutsenten näytelmä metsäluonnon hienoudesta:



Lauantai 29.7. Suomi-seikkailu -päivä

Lauantaina päivä taas alkoi lipunnostolla ja aamupalalla söimme mahat täyteen puuroa. Aamupalan jälkeen koristelimme ruokailukatoksen juhlakuntoon päivää varten. Sitten jakauduimme kisavartioihin ja Suomi 100v. -partiotaitokisat saivat alkaa. Seikkailijoilla ja sudenpennuilla oli eritasoisia tehtäviä Saarijärven ympärillä. Rasteilla oli kysymyksiä Suomesta, suomalaisista ja kaikkeen tähän liittyvästä. Ruokarastilla tehtävänä oli perinneretkiruuan, ooppaheijan, keittelyä ja mausteena tietenkin ketsuppia. Matkatehtävänä oli askarrella luonnonantimista kukkaseppeleitä, käpylehmiä ja lummekaulakoruja. Kisa sujui hyvin siis tehtäviä ja käpylehmiä tekemällä sekä nauttimalla hyvistä mustikoista matkan varrella.


 

Kisan päätyttyä ja kun viimeisetkin käpylehmät oli saatu tehtyä, laitettiin sauna päälle, päästiin peseytymään ja pulahtamaan järveen. Päivälliseksi söimme herkullista kinkkupastaa.

Iltaohjelmassa siis vietimme Suomi-synttäreitä aarteenmetsästyksellä ja muilla hauskoilla synttärileikeillä. Iltapalaksi oli tarjolla juhlaruokana hot-dogeja, joiden jälkeen tällä leirillä viimeistä kertaa kömmittiin telttoihin nukkumaan.

Sunnuntai 30.7. Vierailupäivä

Leiriväsyneinä heräsimme viimeiseen leiripäivään. Tänään oli se päivä, kun Suomi-seikkailumme päättyisi ja lähtisimme rinkka täynnä hauskoja leirimuistoja kotia kohti.

Lipunnoston, aamujumpan ja aamupalan jälkeen jokainen pakkasi omat tavaransa. Tähänkin saimme yllättävän paljon aikaa kulumaan. Sudenpennut tyhjensivät koko rinkan sisältöineen makuualustalleen ja viikkasivat ja pakkasivat tavarat itse omaan rinkkaansa. Kaikki tavarat saatiin jotenkin rinkkaan, jos ei rinkan sisäpuolelle, niin sitten ulkopuolelle. Purimme leirirakennelmia ja kuljetimme tavaroita parkkipaikalle. Kirjoitimme leiristä päiväkirjoihin ja leikimme vielä metsäleikkejä, kuten Metsuria ja hippiä.


Lounaan jälkeen leiriläisten vanhempia alkoikin saapua paikalle. Leiriläiset esittelivät ylpeinä leirialuetta ja telttojansa vanhemmille. Tämän jälkeen purimme teltat, joimme pullakahvit ja laskimme lipun. Leirialue hiljeni nopeasti.

- Laura, Sirpa, Alisa, Kirsi ja Minna

17. heinäkuuta 2017

Muumihahmojen jäljillä

Seikkailijoiden pyöräretki 17.6.2017

Kesäkuisena lauantaiaamuna tapasimme Kalevan kirkolla kello 10. Seikkailijoiden oli tarkoitus juhlistaa Tampere-talossa avautuvaa Muumimuseota pyöräilemällä Pyhäjärven maisemareitti. Matkan varrella tutustuimme muumihahmoihin ja heille tyypillisiin asioihin, kuten nauttimaan yksinkertaisista asioista ja palaamaan retkiltämme kotiin haltioituneena löytämistämme asioista. Pyöräretken pituudeksi tuli 31 kilometriä. Päivän aikana nautimme kauniista säästä, vauhdin hurmasta ja partiokavereiden jälleennäkemisestä. Takaisin kotiin selviydyimme kello 18.







- Joutsenet

Huigee haiggi

Joutsenten retki Seitsemisen kansallispuistossa 19.-21.5.2017


Päivä oli toukokuun ainoa hellepäivä ja me kokoonnuimme Kalevan kirkolla ja jaoimme yhteisiä tavaroita rinkkoihimme. Sitten lähdimme autoilla kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Pysähdyimme Koveron parkkipaikalle, josta lähdimme 1,2 kilometrin kävelylle metsään. Kesken matkan jäimme etsimään geokätköä, jota emme kuitenkaan löytäneet. Kävelymatkalla pelästyimme aluksi runsasta ja äänekästä sammakkopopulaatiota. Saavuttuamme Haukilammin rantaan rupesimme pystyttämään telttoja ja tekemään ruokaa, täytettyjä pitaleipiä. Kun olimme syöneet rupesi paikalle saapumaan muita ihmisiä ja koiria. Söimme karkkia ja aloimme tehdä hyötyesinettä köydestä. Teimme apinannyrkki- ja snake-avaimenperät. Sitten kello olikin jo sen verran, että teimme iltatoimet ja kävimme telttoihin. Lopuksi kuitenkin nukahdimme.




Herättiin jo aika aikaisin, kun valo tulvi telttoihin. Meille oli edellisenä iltana sanottu, että meillä olisi vain tunti aikaa tehdä kaikki aamutoimet, mutta meillä meni kyllä enemmän kuin tunti. Me lähdettiin kävelemään pitkä matka Koveron perinnetilalle. Pidimme matkan aikana monta taukoa ja jokaisella söimme karkkia. Eka retki ikinä, mihin sai ottaa omia karkkeja mukaan! Perillä Koverossa teimme pussipastaa lounaaksi ja sen jälkeen saimme ihanat jalkakylvyt, missä oli yrttejä. Sitten taas kävelyä rinkka selässä Koverolammille katsomaan, joskos se kelpaisi meille yöpymispaikaksi. Kaikki halusivat takaisin hyväksi havaitulle Haukilammille. Matkalla kävimme saman geokätkön luona ja löysimme sen. Haukilammilla etsimme hiukan syrjäisemmän paikan teltoillemme. Pystytimme teltat ja jatkoimme Köysi-taitomerkin suorittamista. Harjoittelimme köyden päättämistä teippaamalla, rihmaamalla, sulattamalla ja tekemällä kruunun köyden päähän. Päivälliseksi valmistimme soijalla höystettyä meksikonpataa. Tiskauksen jälkeen etsimme taas geokätkön, joka löytyikin ihan heti pihapiiristä. Vuorossa oli silmä- ja kruunupujoksen opettelua ja köyden päät muuttuivatkin hienosti pujoksiksi. Sitten jokainen opetteli kaksi solmua itsekseen ohjeesta ja opetti solmut ja niiden käyttötarkoituksen myös meille muille. Solmuina meillä oli constrictor, lyhennyssolmu, ystävyydensolmu, Asherin pullosolmu, Tarbuckin solmu ja kammitsakytky. Rankan solmu-urakan jälkeen liotimme jalkoja vedessä ja kuuntelimme sammakoiden kurnutusta. Ohjelmassa oli vielä kolmioleipäiltapalan valmistus ja poppareiden teko trangialla. Iltatoimien jälkeen ratkoimme pulmapelejä teltassa ja kikatimme. Nopeasti nukahdimme.



Herättyämme puimme päälle ja ryhdyimme syömään aamupalaa, pussipuuroa ja leipää. Aamupalan jälkeen tiskasimme astiat, pakkasimme omat tavarat ja purimme teltat. Tulimme taas Koverolle ja harjoittelimme pelastusköyden heittämistä. Heittopituuksien ennätykset olivat 12 m, 10 m ja 9,5 m. Köysien vyyhteämisen jälkeen menimme piknik-paikalle syömään nuudeleita maissilla ja kickpavuilla, ketsuppi vain puuttui. Retken lopuksi herkuttelimme synttäriherkuilla. Olimme saaneet metsäenergiaa ja nauttineet retkestämme luonnossa. Enää vain odottelimme kyytejä kotiin.



Tiskauksessa” tippa on sitten tippa”.
Jumpassa ”lehmä kissa, lehmä kissa” selkä notkistuu.
”Snakee ja tapee” solmuilun perusteet.
”Yhden yli ja yhden ali” pujoksen ohje.
”Mulla on enää 15 karkkia!”
- Adelma, Aijuliina, Lumi ja Minna