17. heinäkuuta 2017

Huigee haiggi

Joutsenten retki Seitsemisen kansallispuistossa 19.-21.5.2017


Päivä oli toukokuun ainoa hellepäivä ja me kokoonnuimme Kalevan kirkolla ja jaoimme yhteisiä tavaroita rinkkoihimme. Sitten lähdimme autoilla kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Pysähdyimme Koveron parkkipaikalle, josta lähdimme 1,2 kilometrin kävelylle metsään. Kesken matkan jäimme etsimään geokätköä, jota emme kuitenkaan löytäneet. Kävelymatkalla pelästyimme aluksi runsasta ja äänekästä sammakkopopulaatiota. Saavuttuamme Haukilammin rantaan rupesimme pystyttämään telttoja ja tekemään ruokaa, täytettyjä pitaleipiä. Kun olimme syöneet rupesi paikalle saapumaan muita ihmisiä ja koiria. Söimme karkkia ja aloimme tehdä hyötyesinettä köydestä. Teimme apinannyrkki- ja snake-avaimenperät. Sitten kello olikin jo sen verran, että teimme iltatoimet ja kävimme telttoihin. Lopuksi kuitenkin nukahdimme.




Herättiin jo aika aikaisin, kun valo tulvi telttoihin. Meille oli edellisenä iltana sanottu, että meillä olisi vain tunti aikaa tehdä kaikki aamutoimet, mutta meillä meni kyllä enemmän kuin tunti. Me lähdettiin kävelemään pitkä matka Koveron perinnetilalle. Pidimme matkan aikana monta taukoa ja jokaisella söimme karkkia. Eka retki ikinä, mihin sai ottaa omia karkkeja mukaan! Perillä Koverossa teimme pussipastaa lounaaksi ja sen jälkeen saimme ihanat jalkakylvyt, missä oli yrttejä. Sitten taas kävelyä rinkka selässä Koverolammille katsomaan, joskos se kelpaisi meille yöpymispaikaksi. Kaikki halusivat takaisin hyväksi havaitulle Haukilammille. Matkalla kävimme saman geokätkön luona ja löysimme sen. Haukilammilla etsimme hiukan syrjäisemmän paikan teltoillemme. Pystytimme teltat ja jatkoimme Köysi-taitomerkin suorittamista. Harjoittelimme köyden päättämistä teippaamalla, rihmaamalla, sulattamalla ja tekemällä kruunun köyden päähän. Päivälliseksi valmistimme soijalla höystettyä meksikonpataa. Tiskauksen jälkeen etsimme taas geokätkön, joka löytyikin ihan heti pihapiiristä. Vuorossa oli silmä- ja kruunupujoksen opettelua ja köyden päät muuttuivatkin hienosti pujoksiksi. Sitten jokainen opetteli kaksi solmua itsekseen ohjeesta ja opetti solmut ja niiden käyttötarkoituksen myös meille muille. Solmuina meillä oli constrictor, lyhennyssolmu, ystävyydensolmu, Asherin pullosolmu, Tarbuckin solmu ja kammitsakytky. Rankan solmu-urakan jälkeen liotimme jalkoja vedessä ja kuuntelimme sammakoiden kurnutusta. Ohjelmassa oli vielä kolmioleipäiltapalan valmistus ja poppareiden teko trangialla. Iltatoimien jälkeen ratkoimme pulmapelejä teltassa ja kikatimme. Nopeasti nukahdimme.



Herättyämme puimme päälle ja ryhdyimme syömään aamupalaa, pussipuuroa ja leipää. Aamupalan jälkeen tiskasimme astiat, pakkasimme omat tavarat ja purimme teltat. Tulimme taas Koverolle ja harjoittelimme pelastusköyden heittämistä. Heittopituuksien ennätykset olivat 12 m, 10 m ja 9,5 m. Köysien vyyhteämisen jälkeen menimme piknik-paikalle syömään nuudeleita maissilla ja kickpavuilla, ketsuppi vain puuttui. Retken lopuksi herkuttelimme synttäriherkuilla. Olimme saaneet metsäenergiaa ja nauttineet retkestämme luonnossa. Enää vain odottelimme kyytejä kotiin.



Tiskauksessa” tippa on sitten tippa”.
Jumpassa ”lehmä kissa, lehmä kissa” selkä notkistuu.
”Snakee ja tapee” solmuilun perusteet.
”Yhden yli ja yhden ali” pujoksen ohje.
”Mulla on enää 15 karkkia!”
- Adelma, Aijuliina, Lumi ja Minna