26. helmikuuta 2017

Perhoset-lauman päiväretki ”Näpsä” 11.2.2017


Sudenpentulauma Perhoset piti päiväretken Kalevan kirkolla ja lähiympäristössä. Ohjelmassa oli Askartelu-jälkimerkin suoritusta ja talviliikuntaa. Päiväretken aloitimme ottamalla hymyä sienipallista ja lukemalla päiväkirjan. Huovutimme styrox-munan neulahuovutuksella. Monen väristen huovutusvillojen kasasta saimme itse valita mieleiset värit. Mallin puuttuessa saimme tehdä oman näköisen pääsiäismunan. 

Ennen herkullista lounasta kävimme luistelemassa Sorsapuiston luistelukentällä.  Siellä oli kivaa luistella ympäri kenttää. Opettelimme lisäksi piparkakkuja, pujottelua, kaaria, kyykky- ja yhdenjalanliukuja. Hyvin syöneenä oli taas aika jatkaa askartelua. Teimme ystävänpäiväkortit annettavaksi jollekin ystävälle ja postitimme myös tervehdyksen muutamalle Kasu-johtajalle. 

Perhoset liitelemässä Sorsapuiston kentän jäällä.


Taittelimme paperista origamieläimiä Yhdessä metsään -teemaiseen kierrätysmateriaali-taideteokseen. Kierrätysaskartelussa sai käyttää omaa luovuutta ja keksiä itse. Leikkasimme myös silkkipaperista lumihiutaleita partiohuoneen ikkunaan ja jäälyhtyihin koristeiksi.


 Origamitaittelua kierrätysaskarteluun.


Jäälyhtyjen koristelua.




Ulkona viimeistelimme jäädytetyt lyhdyt ja teimme testisytytyksen. Välipalalla nautimme itse paistettuja sämpylöitä ja laskiaispullia. Kiitokset emännille. Viimeisenä vuorossa oli mäenlaskua Saukonpuistossa. Parasta oli laskea madossa ja kirkua! Vauhdikkaan ulkoilun jälkeen päivän hämärtyessä oli aika päättää päiväretkemme iltapiiriin.

Matoa ja kirkumista Saukonpuistossa.

Tunnelmallinen päätös päivälle.

-        Perhoset