26. syyskuuta 2019

Oravien syyshaikki 21.-21.9.2019



Lähdimme lauantaiaamuna vanhempien kyydeillä Isojärven kansallispuistoon. Olimme saaneet suunnitella ruoat haikille. Perille, Heretyn parkkipaikalle, päästyämme teimme ensin trangialla lounaaksi kanaa ja nuudeleita. Syötyämme lähdimme vaeltamaan metsään. 

Päivän matkasuunnitelmana oli kävellä noin 4 kilometriä Kuorejärven laavulle. Noin puolivälissä matkaa pysähdyimme pitämään taukoa valtavan hiidenkiven luo ja söimme siinä välipalaa ja keräsimme voimia. 

Iltapäivällä, kun olimme päässeet perille Kuorejärven laavulle, niin valmistimme trangialla illalliseksi meksikolaisia quesadilloja eli paistoimme tortillalättyjen välissä papuja, juustoraastetta ja tacomaustetta. Nam! 

Illalla sahasimme ja hakkasimme puita nuotiota varten. Alkoi sataa. Sytytimme laavun eteen nuotion ja paistoimme iltapalaksi makkaraa, tikkupullia ja s’moreseja. Kun alkoi väsyttää, vetäydyimme laavuun nukkumaan. Talvimakuupusseissa nukkuneilla oli yöllä sopivaa ja kesäpusseissa nukkuneilla kylmä. 

Kun heräsimme, aamulla oli kaunis ja kirkas sää. Vaihdoimme vaatteet ja keitimme aamupuurot. Laavulle alkoi saapua paljon muitakin retkeilijöitä. Keräsimme omat tavarat, pakkasimme rinkat ja lähdimme kulkemaan samaan suuntaan, kuin mistä eilen tultiin. Osa matkasta oli eri reittiä ja pysähdyimme Kannuslahdella syömään lounaaksi avocadopastaa. 

Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa ja Heretyn kämpän pihassa vielä tutustuimme alueen luontoa esittelevään näyttelyyn ennen kuin meitä tultiin hakemaan. Palattuamme kololle, otimme yhteiset tavarat rinkoista ja lähdimme kotiin. 

- Oravat










16. syyskuuta 2019

Panda-retki 14.-15.9.2019



Kimalaisten Panda-retki Valkijärvellä

Kokoonnuimme kirkolle ja lähdimme sieltä  autokyydeillä Valkijärvelle. Perille päästyämme menimme polkua pitkin kämpälle ja vallattiin sänkyt laittamalla rinkat niiden päälle. Tämän jälkeen leikittiin Susannan kanssa leikkejä ja laitettiin sängyt valmiiksi yötä varten.

Teimme retken Vitavuorelle ja sieltä oli tosi hienot maisemat. Teimme myös kiisseliä ja kerättiin puolukoita. 


Sitten tehtiin liisteristä, teipistä ja sanomalehdistä eläimet. 





Illalla tehtiin ruoaksi pinaattiohukaisia, perunoita ja maissia, ja herkuteltiin niitä. Myöhemmin illalla syötiin vielä iltapalaa ja mentiin nukkumaan.



Seuraavana päivänä pakattiin rinkat ja laitettiin ne odottamaan kotimatkaa. Sitten vielä joogattiin ja hierottiin.

-Milla





2. elokuuta 2019

Piirileiri Ilves19

Piirileiri

Lippukuntamme osallistui 24.7.-1.8. pidetylle Hämeen Partiopiirin piirileirille Ilves19. Piirileirejä pidetään kuuden vuoden välein Hämeenlinnan Evolla, Suomen Partiolaisten retkeilyalueella. Leirille osallistui noin 5 000 partiolaista. Piirileireillä asuttiin viidessä eri alaleirissä (Tera, Eksa, Tsetta, Jotta ja Nano-perheleiri), jotka taas jakaantuivat leirilippukuntiin, joihin voi kuulua yksi tai useampi luonnollinen lippukunta. 

Suuntatytöt Ilveksellä

Leirilippukunnassamme leiriytyi neljä eri lippukuntaa; Näsijärven Kipinät, Tammero, veljeslippukuntamme Kalevan Karhut ja me Kalevan Suuntatytöt. Suuntatytöistä sudenpentuja oli 18, seikkailijoita 6, tarpojia 7, vaeltajia 4, 8 aikuista ja yksi evp (ei vielä partiolainen). Jokaiselle ikäluokalle oli omaa ohjelmaa ohjelmalaaksoissa ympäri leiriä. 

Heti leiriin saavuttuamme alkoi telttojen pystytystalkoot. Sudenpennut nukkuivat kahdessa puolijoukkueteltassa, seikkailijat nigereissa ja tarpojat yhdessä puolijoukkueteltoista. 

Viikon tapahtumia

Ensimmäisen päivän teltan pystytyksien jälkeen koko leirilippukunta kerääntyi yhteen leirilippukuntailtaan, jossa opeteltiin Ilves19-leirin yhteinen huuto, esiteltiin lippukunnat ja katseltiin Suuntatyttöjen tarpojien valmistamaa esitystä. Pelien ja leikkien jälkeen mentiin nukkumaan.

Seuraavana päivänä kaikilla ikäluokilla oli omaa ohjelmaa laaksoissa ja päivän lopuksi siirryttiin koko leirin yhteisiin avajaisiin ohjelmalavalle. Avajaisissa huudettiin leirin huutoa, laulettiin partiolauluja ja heiluteltiin huiveja ilmassa.


Lauantaina oli leirin vierailupäivä ja useat huoltajat tulivat autoilla ja busseilla vierailemaan omia partiolaisiaan. Illemmalla keräännyttiin taas yhteen, tällä kertaa kaikkien sudenpentujen voimin pienempien päättäjäisiin, jonka jälkeen leiri toivotti sudenpennuille hyvää kotimatkaa. 

Sunnuntaina leirisuoralle oli perustettu karnevaali. Pitkin suoraa oli levitetty työpajoja, joissa sai lettejä tai vohveleita tai tehdä ilves-merkkejä. Kaikilla leiriläisillä oli ennakkoon itsetehdyt karnevaalinaamarit. Karnevaalipäivä päättyi yhteisiin keskiäisiin ohjelmalavalla, jossa meille esiintyi tamperelaisen sambakoulun sambatanssijat.

Maanantaina oli mahdollisuus mennä katsomaan vanhemmille partiolaisille suunnattua ulkoilmaelokuvaa Moonrise Kingdom vaeltajakahvila Tardiksen taakse. Molemmissa elokuvissa Up! - Kohti korkeuksia (pienemmille lauantaina) ja Moonrise Kingdom näki partiolaisuutta enemmän tai vähemmän. 

Discoja järjestettiin eri ikäluokille eri päivinä. Seikkailijoiden disco oli sunnuntaina, tarpojien tiistaina, samoajien vaahtobileet keskiviikkona ja vaeltajien retrodisco lauantaina. Leirillä oli kaksi DJ:tä, DJ From Nowhere ja DJ Jangler ja discoissa oli kyllä hyvä meno!

Keskiviikkona vietettiin haikeissa tunnelmissa leirin päättäjäisiä. Ohjelmalavalla esitettiin ideaa siitä, miltä maailma voisi näyttää sadan vuoden päästä. Koko leiri lauloi taas yhdessä tuttuja partiolauluja lähdön kunniaksi. Auringonlasku oli mieletön.


Tunnelmat leiristä

Leiristä jäi hyvä maku suuhun ja säät oli upeat. Välillä oli vähän liiankin kuuma ja meidänkin leirilippukunnassa vallitsi sääntö, että hattu pitää aina olla. Vettä kului paljon ja käsiä piti muistaa pestä kuumalla vielä entistäkin paremmin. Yöt olivat siitä huolimatta viileitä, mutta suurimmalla osalla oli tarpeeksi lämpimät makuupussit. 

Hauskoja oli leirijäynät joita tehtiin erityisesti viimeisenä yönä. Muun muassa meidän leirilippukunnan leiriportti löytyi viereisen bajamajan päältä johon oli teipattu kyltti ”leiritoimisto”. 

Uimista oli leirillä yritetty lisätä kuumien olosuhteiden vuoksi, mutta siitä johtuen uimavuorot oli usein kymmenen minuuttia tai vähemmän. Vesilaaksoissa sudenpennut pääsivät polskimaan vesialtaissa, tosin ei järvessä, isommat pääsivät suppailemaan ja uimaan järvessä. 


Taas saatu kesän partiomuistot talteen ja innolla odotetaan seuraavaa isoa leiriä, joka todennäköisesti on Finnjamboree vuonna 2022. Nähdään taas Evo!

-Mira

14. heinäkuuta 2019

Kasukka-melonta 13.7.2019



Perinteinen kasukka-melonta melottiin tänä vuonna Oriveden Pukalassa. Matkassa oli kolme kanottia, joista kahdessa oli kaksi melojaa ja yhdessä kolme. Maisemat olivat upeita, sillä Pukalahan on melkein kuin Lapin Inari. Vaikka rannoilla oli kesämökkejä ei se matkatekoa haitannut. 




Lounastauolle pysähdyimme Roninmaan nuotiopaikalle. Tauko tuli tarpeeseen, kun tuuli hieman yltyi. Nuotiopaikka oli todella kaunis ja sieltä löytyi hyvin tilaa kolmelle trangialle. Syömään pääsimme oikein pyödän ääreen. Kävimme myös katsastamassa laavun.Lounaan jälkeen vähän ripeksi vettä taivaalta, mutta onneksi se ei yltynyt kunnon sateeksi. 



Teimme myös yhden pienen kannaksen jolloin kanotiit ja tavarat kannettiin. Juhis, Pihlis ja Minna etsivät myös geokätköjä ja löytyihän niitä muutama. Myös käki intoutui kuukkumaan ja pojat taisivat siitä myös nähdä vilauksen. 




Lenkki oli sopivanpituinen ja ensi vuoden reissua alettiin jo miettiä.

-Iiri
Kuvat: Minna


10. toukokuuta 2019

Panda-taitomerkki

Kurjet suorittavat keväällä Panda-taitomerkkiä. Yhtenä aktiviteettinä siihen kuului mielipidekirjoituksen kirjoittaminen. 


Roskaaminen kuriin!
Roskaaminen aiheuttaa harmia eläimille ja luonnolle. Roskaamista voisi vähentää esim. kierrättämällä sekä hauskojen roskiksien lisäämisellä. Roskaaminen vahingoittaa myös kaupunkiluontoa (puistoja ja metsiä). Kaupunkiluonto tuo raitista ilmaa ja hyvää mieltä ihmisille ja muutenkin mahdollistaa metsissä leikkimisen, sienestämisen sekä marjastamisen.

Ihmisen aiheuttama luonnon roskaantuminen on saanut monet eläimet vakavaan ahdinkoon. 40 vuoden aikana selkärankaisten villieläinten määrä on vähentynyt noin 60 prosenttia. Ekosysteemin voi sekoittaa tärkeiden lajien väheneminen tai katoaminen. Seuraukset voivat olla myös ihmisille arvaamattomat. Luontoa suojelemalla mahdollistamme asioita esimerkiksi puhtaan veden, hengityskelpoisen ilman ja ruoan.

Suojele kaupunkiluontoa!
Kaupunkiluontoa ovat esimerkiksi puistot, pihat, metsät ja kadut. Kaupunkiluontoa olisi tärkeää suojella, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Puistot ovat tärkeitä sillä ne antavat tilaa eläimille, ihmisille ja kasvillisuudelle. Metsät ja luonto ovat kasvien ja eläinten elinalue. Ne ovat olleet kauan täällä ennen meitä, ja me olemme niistä riippuvaisia. Meillä ei ole mitään syytä tuhota sitä. Puistoissa on mahdollisuus maastoilla kepparilla. Puistoissa voi myös urheilla. Puistot ja metsät pitävät meidät kunnossa.

Sano ei kertakäyttökulttuurille!
Kertakäyttökulttuuri on huono juttu. sillä se tuhoaa luonnonvaroja. Kaupunkiluontoa ja puistoja on tärkeää suojella, koska siellä saa raitista ilmaa. Puistoissa voi leikkiä, pitää piknikkiä ja jutella kavereiden kanssa. Tärkeää olisi siivota omat jäljet kun käy piknikillä. Puistot ovat myös tärkeitä, koska kasvit tuottavat happea.

Kertakäyttökulttuuri tarkoittaa sitä, että jotain käytetään vain kerran ja sitten se heitetään pois. Kertakäyttökulttuuria voi vähentää esimerkiksi kierrättämällä. Partiossa voi myös vähentää kertakäyttökulttuuria sillä tavoin, että ei käytä kertakäyttöastioita ja lahjoittamalla vanhat ja pienet varusteet muille. 

-Kurjet

24. huhtikuuta 2019

Sudenpennut suunnistaa


Suunnistusilta 24.4.2019 Hallila


Kuusi Kimalaista akeloiden kanssa osallistui Tampereen Partiolaisten järjestämään suunnistusiltaan. Lähtö oli Hallilan koululta mistä saimme kartat.



Ennen metsään lähtöä tehtiin vielä pieni kertaus miten karttaa luetaan ja mihin se kompassin punainen neula näyttää. Kartat ja kompassit kädessä lähdimme rasteja etsimään. Löysimme kaikki yhdeksän rastia. Lämmin ja aurinkoinen sää helli suunnistusiltaan osallistuneita.

-Sirpa






14. huhtikuuta 2019

Suunnistuskoulutusta

Norppien kokous Kaupissa 14.4.2019


Tapasimme Kaupissa Koljontien kierrätyspisteellä. Aloitettiin askelparien mittaamisella sekä tasaisella että metsäolosuhteissa. Tästä oli suuri hyöty hetken kuluttua.

Sain käteeni täysin valkoisen kartan mihin oli merkattu vain rastien paikat. Kompassi tiukasti kädessä ja askelpareja laskien lähdin metsään. Löysin kaikki rastit ja vielä metsästä poiskin ilman, että täytyi avata mukaan annettua oikeaa maastokarttaa.

Lopuksi oli vielä pelattiin suunnistuskartan karttamerkeillä dominoa. Mukaan saatiin myös yksi EVP, eli ei vielä partiolainen.


-Sirpa

8. huhtikuuta 2019

Lippukuntaretki “Selviytyjät Antaverkka” 5.-7.4.2019

Lippukuntaretken yhteiset ohjelmat


Perjantaina 5.4. iso joukko Suuntatyttöjä lähti koko lippukunnan yhteiselle Selviytyjät Antaverkka-retkelle Ylöjärvelle Antaverkan leirileskukseen. 

Saavuttuamme Antaverkkaan katsottiin jokaiselle nukkumapaikka, tutustuttiin paikkaan ja sitten olikin jo aika jakautua heimoihin, Antaan ja Verkkaan. Näissä heimoissa kisailtaisiin useamman kerran viikonlopun aikana. 

Perjantaina oli vielä hotdog-iltapala kodassa, iltahartaus ja iltatoimien jälkeen käytiin nukkumaan.
Lauantaina oli ryhmillä omaa ohjelmaa, kisailuja ja kaikkien yhteisenä ohjelmana retkimerkin tekoa, emaloitiin kuparikiekolle KaSu-merkki ja toiselle kiekolle oman heimon tunnusväri. Päivällisen jälkeen päästiin kaikki saunomaan ja sen jälkeen oli yhteinen iltaohjelma. Jokainen ryhmä sai tehdä oman esityksen. Oli näytelmiä, kisailua ja laulua. Taasen oli aika iltahartauden, iltatoimien ja nukkumaan menon.

Sunnuntainakin oli vielä aikaa muutamalle kisailulle, ryhmien omalle ohjelmalle ja siivoamiselle. 
Viikonlopun aikana Anta ja Verkka ottivat mittaa toisistaan kahdeksassa eri kilpailussa. Niinhän siinä kävi, että Verkka-heimo vei tällä kertaa Selviytyjät Antaverkan voiton.
Kotiin päästiin lähtemään kun merkit ja palkinnot oli jaettu ja lippu laskettu viimeisen kerran.
Kaikkineen 48 Suuntatyttöä oli mukana retkellä.



Ikäkausien omaa ohjelmaa:


Sudenpennut
Leppäkertut ja Perhoset suorittivat retkellä Salapoliisi oma jäljen ja Minä uskon -jälkimerkin osioita. Maastiksella tutustuttiin aisteihin erilaisten tehtävien avulla: tunnistettiin makuja maistelemalla hedelmiä, haisteltiin ruuanlaitossa käytettäviä mausteita, kuunneltiin eläinten ääniä, tulkittiin morseviestiä sekä viestitettiin Kiljusten aakkosilla. Reitillä seurattiin maamerkkejä ja maahan tippuneita turistin matkatavaroita.


Päivän aikana vakoiltiin johtajia ja selvitettiin vastaukset annettuihin kysymyksiin, esimerkiksi että kumpi kätinen hän on, ja juoko hän kahvia vai teetä? Salapoliisi-jäljen kohokohtana oli Selviytyjät-aiheinen huonepakopeli, jossa piti ratkaista ilmansuunta- ja numerolukkojen koodit oikein monien vihjeiden avulla.


Kaikki pääsivät ajoissa ulos huoneesta ja saivat jatkaa Selviytyjät-kilpailussa mukana. Minä uskon -jälkeen liittyen pohdittiin mikä on oikein ja väärin sekä yritettiin tehdä hyviä töitä retken aikana. Lopuksi vielä tutustuttiin kirkkovuoden tärkeimpiin tapahtumiin ja käytiin yhdessä läpi kirkosta löytyviä asioita ja esineitä.

Lauma reippaita Kimalaisia lähti lippukuntaretkelle Yläjärvelle kisaamaan viikonlopuksi Anta ja Verkka joukkueissa Antaverkan herruudesta. Lisäksi suoritimme viikonlopun aikana rakentelu- jäljen. Tutustuttiin erilaisiin rakentamisessa käytettäviin työkaluihin eri menetelmillä ja opeteltiin tietysti taas puukon käyttöä. Parasta oli varmaan vaahtokarkin paistamiseen tarvittava tikku, ainakin sen käyttö nuotiolla oli mieluista. Ruuvasimme ruuveja, sahasimme lautaa, hakkasimme nauloja ja vintilöimme reikää. Kaikki jatkossa tarpeellisia taitoja varsinkin tulevissa sudenpentujen partiotaitokilpailuissa. Näitä kaikkia taitoja tarvittiin myös korutelineen rakentamisessa, jonka saimme aikaiseksi lauantaina. Se vielä maalattiin oman maun mukaan. Nuotiolla ja laavulla tytöt olisivat viihtyneet pitempäänkin, joten ulkoilu ja erätaidot näyttävät kiinnostavan, mikä partion henkeen hyviin sopiikin.

Seikkalijat

Kertasimme retken aikana seikkailijaohjelman ilmansuuntien aktiviteetteja. Perjantai-iltana teimme Oravat-seikkailija-joukkueen kanssa nuotion kotaan, jossa söimme illalla koko porukan kanssa iltapalaa. 

Lauantaina nikkaroimme ja maalasimme renkaanheittopelin. Valmistelimme Oravien
kanssa myös Katin ohjeistamana iltahartauden, joka käsitteli ruoan riittävyyttä. Pidimme
iltahartauden iltaohjelman jälkeen. Sunnuntaina kertasimme karttamerkkejä muistipelin avulla ja
pelasimme aliasta partiosanoilla.





Tarpojat

Tarpojien mielestä lippukuntaretkellä kivointa oli:
- lapsien johtaminen
- partioalias
- viuhkasuunnistus
- solmukokous

23. maaliskuuta 2019

Tiedelauantai Muodosta Toiseen 16.3.2019

Lauantaina 16.3. osallistuimme Tiedekan tiedepajaan, jonka aiheena oli muodosta toiseen.

Ensin teimme kuivajääkokeen. Kuivajää on hiilidioksidia, joka on -79 °C. Se on niin kylmää, että se polttaa eikä siihen voi koskea paljain käsin. Ensin kaadoimme kuumaa vettä koelasiin ja sen jälkeen laitoimme sinne kuivajäätä, joka sublimoituu eli muuttuu kiinteästä kaasuksi. Sen jälkeen me huomasimme, että meidän kuivajääastian pinnalla oli jäätä. Koska kostea ilma tarttui jääastiaan.

Seuraavaksi siirryimme toiseen huoneeseen. Siellä oli vesiastia jossa kellui jääpaloja. Opimme, että vesimolekyylien väleihin jää ilmaa veden jäätyessä, joten jääpalat ovat kevyempiä kuin vesi ja siksi kelluvat.

Kokeilimme missä jääpala liukuu parhaiten: metallilautasella, muovilautasella vai puulaudalla. Jääpala liukui parhaiten metallilautasella, koska se suli siihen. Jääpala sulaa helposti metallilla, koska metalli johtaa lämpöä ja antaa energiaa sulamiseen.

Sitten mittasimme eri astioissa olevien vesien lämpötiloja. Laitoimme astian, jossa oli kylmää vettä sen astian päälle, jossa oli kuumaa vettä. Kylmään astiaan muodostui höyryä. 

Sen jälkeen syötiin mokkapaloja. :) 

Lopuksi katsoimme  demon. Astiaan laitettiin vettä ja kuivajäätä. Astiassa oli korkki ja kun astian nokkaa painettiin sormella, astiaan syntyi niin kova paine, että korkki lensi pois. 

Tiedepajassa oli kivaa ja me opimme paljon olomuodon muutoksista. Kannattaa mennä! :)







-Kurjet