31. maaliskuuta 2016

Tampereen Partiolaisten KIDE*-talvileiri


Tampereen Partiolaisten yhteinen talvileiri kokoaa tamperelaiset lippukunnat yhteen säännöllisen epäsäännöllisesti aina neljän vuoden välein. Tämänvuotinen talvileiri järjestettiin Aitolahdella 27.2.-2.3.2016, ja leirin teemana toimivat jääkausiajalle sijoittuvat Ice Age -leffat. Talvierätaitoja leirillä oli kasuista harjoittelemassa kaksi seikkailijaa ja yksi tarpoja. Lisäksi mukana ohjelmaa järjestämässä oli kasujohtajia. Alla seikkailijat kertovat talvisista leirikokemuksistaan.

. . . 

Lauantai 27.2.

Lähdimme bussilla Kalevan kirkolta KIDE*-leiriä kohti. Matkassa kesti noin 30 minuuttia. Kun olimme perillä, purimme tavarat pressujen päälle. Sen jälkeen haimme lapiot ja aloimme kaivaa lunta pois, jotta saisimme teltat paikoilleen. Hetken kuluttua meidät jaettiin telttakuntiin. Meidän telttajengiin kuului yhdeksän tyttöä eri lippukunnista: Anna, Amy, Adelma, Anitra, Susanna, Aino H., Aino N., Veera, Emma ja Ada. Ryhmäjaon jälkeen menimme pystyttämään telttaa. Emme saaneet kamiinaa paikoilleen ennen ruokailua. Ruokailun jälkeen menimme laittamaan kamiinan paikoilleen. Sen jälkeen meidän piti keksiä ryhmämme leirihuuto, se meni näin:

Orava terhon perään juoksi,
ongelmia siitä tuotti,
maanjäristyksestä tulvaan
TÄÄLTÄ ME TULLAAN!

Laitamme rinkkoja telttaamme, jonka olimme juuri pystyttäneet.

Koska me olimme yliaktiivisia, johtajat keksivät meille kaikenlaista puuhaa. Vihdoin oli Kalevan Suuntatyttöjen järjestämän iltaohjelman vuoro. Ohjelmassa kuljettiin reitti, jossa oli erilaisia lappuja. Matkalla sytytettiin soihtu, saatiin ”vauva”, etsittiin vesimeloneja ja puolustauduttiin sapelihammastiikeriltä. Iltaohjelman jälkeen syötiin, harjattiin hampaat ja mentiin nukkumaan. Sitä ennen päätettiin kipinämikkovuorot.

Kuvassa sapelihammasorava eli Jyrsis ja Dodo-sorsa.

Sunnuntai 28.2.

Herätys oli kello 7:30 ja lipunnosto kello 8:00. Aamupalan jälkeen valmistauduttiin Apostoleiden matkassa -haikille. Ensimmäisellä rastilla kuuntelimme sadun ja piti järjestellä nimet. Toisella rastilla Amyn ja Adelman silmät sidottiin. Anitra ja Ada ohjeistivat Adelmaa ja Amya, kuinka paljon narua piti vetää. Pallon piti päästä Roomaan. Se onnistui! Muutamien rastien jälkeen oli ruokarasti. Siellä oli ruuhkaa, joten jouduimme odottamaan. Tämän jälkeen tehtiin tehtävä ja jatkettiin matkaa.

Haikin jälkeen pääsimme suunnittelemaan seuraavan päivän ohjelmaamme. Tämän jälkeen menimme saunaan lämmittelemään. Illalla katselimme tähtiä taivaalta. Näimme esimerkiksi Otavan ja Kassiopeian. Yö oli kirkas ja näimme jopa Jupiterin.

Teimme ritsan, jolla heittelimme sikoja. Leikimme myös apinalla.

Maanantai 29.2.

Tehtiin aamutoimet ja aloimme tehdä ohjelmaamme. Sai mennä pilkille, tehdä tulta, hiihtää, nikkaroida yövaloa tai kävellä lumikengillä. Olimme tekemässä ensin yövaloa. Sen jälkeen menimme tekemään tulta. Amy meni pilkille ja Adelma meni hiihtämään. Illalla oli Paossa-peli. Meidän täytyi mennä autoon. Amy joutui peräkonttiin ja Adelma keskelle. Olimme hetken matkaa autossa, kun eteemme ilmestyi mies eli ”murhaaja” ja hän ”tappoi” meidän kuskimme. Juoksimme pakoon ja Jenni ohjeisti meidät pakolaisleirille. Tapasimme rajavartijan, joka puhui meille siansaksaa. Hän antoi meille laput, joihin meidän piti kirjoittaa itsestämme tietoja. Kun olimme kirjoittaneet henkilötietomme lomakkeelle, jatkoimme matkaa sisälle AVP:aan. Siellä tapasimme taas siansaksaa puhuvia ihmisiä. Meidät tyrkättiin ovesta ja sitten toisesta pienemmästä ovesta poliisin puheille. Poliisi antoi meille ”koodit”. Kun pääsimme poliisin puhuttelusta pois, näimme taas toisemme. Meidät kutsuttiin maahanmuuttoviranomaisten luo. Kun pakomatkamme oli ohi ja selvisimme turvapaikkaamme, menimme iltapalalle ja iltatouhuihin.

Söimme sämpylän näköistä pullaa.

Tiistai 1.3.

Aamupalan jälkeen menimme jatkamaan yövalon loppuun. Kaikki eivät mahtuneet nikkaroimaan, joten osa teki leirimerkkiä ja osa leikki ulkona. Leirimerkiksi askarreltiin noitarumpu, johon painettiin lumihiutalelogo. Lounaaksi syötiin hiilloksella valmistettuja kasvisnyyttejä ja paistoimme lisukkeeksi makkaraa. Tämän jälkeen napakelkkailtiin. Illalla suoritettiin Ice age -teemainen maastopeli. Siinä piti tehdä tehtäviä ja kerätä Kide-paloja.  Se oli vähän epäselvä, mutta me selvittiin siitäkin.

Keskiviikko 2.3.

Viimeisenä leiripäivänä pakkasimme tavarat ja purimme teltat. Siivosimme sisätiloja ja annoimme palautetta leiristä. Hyvästelimme uudet kaverit ja hyppäsimme bussiin.

Kuvat: Minna Pihlajamäki

- Ade ja Amy

18. maaliskuuta 2016

Joutsenten päiväretki "Liikutaan Hop!"

Lauantaina 20.2.2016
Luistelemassa, pujottelimme tötsiä.
Päiväretkelle osallistuivat Adelma, Nea, Vilja, Lumi ja Maija sekä johtajat Laura, Minna ja Ida. Kun kaikki osallistujat olivat saapuneet kirkolle, luimme päiväkirjan ja lähdimme luistelemaan Sorsapuiston kentälle. Ensin harjoittelimme liukumista. Leikimme myös lumimiestä ja harjoittelimme luistelua takaperin. Sitten kokeilimme sirklausta - joiltakin se onnistui ja joiltakin ei niin helposti. Kaikilla oli kuitenkin kivaa. Luistelun jälkeen palasimme kirkolle ja rupesimme kokkaamaan lounaaksi täytettyjä paprikoita ja jälkiruoaksi kolmea erilaista smoothieta. Paprikoihin teimme kahta eri täytettä, jauhelihaa ja couscousia, ja sitten mansikka-, mango-appelsiini- ja vihersmoothieita. Ruoka oli hyvää.
Kokkauksen lomassa maisteltiin terveellisiä smoothieita.

Syömisen jälkeen meillä oli lumikenkäilysuunnistusta. Jokaisella rastilla oli QR-koodi. Kun joku meistä luki koodin puhelimellaan sieltä avautui kuva paikasta, missä oli seuraava rasti. Viimeisellä rastilla oli kaikille suklaata. Kun palasimme sisälle teimme liikuntalupauskortit ja Minna näytti niskahartia-liikkeitä. Sen jälkeen joogasimme. Harjoittelimme ”aurinkotervehdystä” ja ”alaspäin katsovaa koiraa” sekä joogahengitystä. Sitten söimme välipalaksi kuningatarrahkaa, leipää, pähkinöitä ja tummaa suklaata. Päivän päätteeksi lähdimme uimaan Kalevan uimahalliin. Siellä harjoittelimme erilaisia uintityylejä ja sukeltamista. Kaikki meistä uivat 200 metriä.
Lumikenkäilemässä, löysimme toisen rastin.
Kuvat: Minna Pihlajamäki
- Maija, Lumi ja Vilja